lauantai 4. tammikuuta 2014

Ufo nostettu pöydälle!

Monia vuosia sitten ostin itselleni kangaspuut ja niihin sitten laitettiin vähän kapeaa lointa, jossa kudoin pannunalusia. Kudonta sujui hyvin, mutta sitten se päättely ja huolitteluvaihe venähti suurin piirtein neljän vuoden mittaiseksi. 

Eilen sitte töissä aamukahvilla yksi työkaverini kertoi ostaneensa Singerin Prismasta, kun oli edullisesti saanut. Minä sitten innostuin asiasta ja menin katsomaan olisko tämä tarjous vielä voimassa. Ja tulin sitten kotiin uuden ompelukoneen kanssa. Ne vähät ompeluni olen suorittanut äitini koneella aiemmin, mutta nyt on mulla sitten oma! Ja pitihän konetta heti eilen illalla testata. Muistin tosiaan, että mulla on ne pannunalusten reunat vielä siksakkaamatta ja huolittelematta ja siitä se sitten lähti.


Ihan kelpokoneelta tuo vaikuttaa ja on ihan passeli minun toistaiseksi vähäisiin ompeluihin.



Laput on kudottu muistaakseni Fanttilangasta. Tein yhden pidemmän ja kaksi paria sitten tuollaisia yhden kattilan alle sopivia. Kiva oli alottaa tämä vuosi tekemällä yksi työ loppuun asti kuleksimasta puolivalmiina.

Mutta nyt neulonnan pariin - kohta lähdetään miehen kanssa "päiväretkelle" Helsinkiin. Käydään syömässä hyvin ja täydentämässä samalla vähän lankavarastoa ;)

2 kommenttia:

  1. Kivoja pannunalustoja!
    Onnea uudelle koneelle! =)I

    VastaaPoista
  2. Kuinkahan monta kertaa työkaverit saakaan ihmisen hairahtumaan, mut joskus oikein hyvillekin ostoille? Ompelukone on toisinaan ihmisen toiseksi paras ystävä, joten onnea! Ja noi pannunaluset on hauskoja, joten parempi myöhään ku ei silloinkaan ;)

    VastaaPoista