tiistai 22. tammikuuta 2013

Matkailua, uusia tuulia ja valmistuneet sukat

Kävimme Kolilla pienellä talvimatkalla männä viikonloppuna. Syötiin hyvin, lumikenkäiltiin sekä rentouduttiin. Ehdin myös automatkoilla mennen tullen neuloa. Puikot heiluivat myös hotellilla.


Näissä maisemissa oli mukava lomailla.

Kotimatkalla kävimme Joensuussa Käsityövakassa. Pidin kaupan tunnelmasta. Valikoimaa oli hyvin ja löysin kotiintuomisiakin.






Ostin Pirtin Kehräämön Kampalankaa yhden vyyhdin, josta tarkoitus olisi huovuttaa miehelle lapaset. Samoin hahtuva on Pirtin Kehräämön tuotantoa. Malabrigon 100g vyyhdin ostin myös. Tykkään punaisen sävyistä ja tämä English Rose oli kaunis. Menomatkalla piipahdimme Piian lahja ja askartelu -kaupassa. Kynttilälampun ostin sieltä.

Posti toi jo viime viikolla tilaamani paketin Kauhavan Kangasaitalta.





Tilasin Sohvi shaali/käsityölankaa seuraavaan projektiini: Virkattuun peittoon. Tänään aloitin peiton virkkauksen, kun sain huivin puikoilta huuhteluainekylvyn jälkeen pingottumaan.

Nämä sukat ovat valmistuneet jo aiemmin, mutta kuvaaminen on jäänyt. Tässä siis Kroko -sukat.





Lanka ja ohje on tullut Villavyyhdin sukkaklubista muistini mukaan keväällä 2012. Ihan ohjeen lailla en sukkia tehnyt. Kantapään tein omalla tutulla tyylillä ja sukan alaosan neuloin oikeaa.
Lankana: Sweet Georgia Tough Love ja puikot kokoa 2,5mm.

Nyt jatkan peiton virkkaamista. Pingoituksessa olevasta huivista bloggaan myöhemmin, kunhan saan sen pääteltyä!

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo kuva Kolilta! Lankaahan ei ihmisellä ilmeisesti voi liikaa olla ja sukat näyttää hyvältä.
    Kun ehdit, piipahdapa poimimassa tunnustus blogistani :)

    VastaaPoista